Vanhoja kauniita rakennuksia ja maalien analysointia

Kävin eilen aamulla kuvaamassa muutamia mielestäni kauniita rakennuksia, joiden maalipintoja samalla analysoin. Vanhasta Porvoosta on tosi helppo löytää kauniita rakennuksia, ovathan ne kaikki sellaisia. Otin kuvia myös muutamasta puutalosta, joiden maalipinta oli jo todella huonossa kunnossa.
Maalarille on erittäin hyvä osata tunnistaa eri maalipintoja niin rakennuksissa kuin kalusteissakin. Se on osa maalarin ammattitaitoa ja erottaa ns. sunnuntaimaalarista. Tätä taitoa on siis hyvä harjoittaa ja sen pohjana täytyykin olla myös teoriaosaamista. Kannattaa aina katsella rakennuksia sekä sisältä että ulkoa vähän sillä silmällä, että mitä materiaaleja pinnoissa ja rakenteissa on käytetty.

 Tässä on ensimmäisenä oma kotini, joka on rakennettu suurinpiirtein vuonna 1910. Siinä on käytetty maalina petrooliöljymaalia, joka muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon keittomaalia eli lietemaalia (punamulta tai keltamulta ovat ne yleisimmät värisävyt). Petrooliöljymaalia alettiin käyttämään 40-luvulla enemmänkin, se on keitetystä pellavaöljymaalista ja valopetroolista valmistettu maali, joka on siis liuoteohenteinen. Maali on erilainen verrattuna perinteiseen pellavaöljymaaliin, koska se levitetään paksusti ja se yleensä peittää jo yhdellä maalauskerralla. Lopputulos on himmeä ja pinta tosiaan muistuttaa keittomaalipintaa, mutta pigmenttiä ei lähde hankaamalla kuten keittomaalin kohdalla käy. Petroolimaali on hengittävä maali, joka päästää kosteuden läpi. Puu ei siis lahoa maalipinnan alla. Ikkunat ja ovi on maalattu perinteisellä pellavaöljymaalilla, joka sopii erinomaisesti vanhoihin ikkunoihin.

Tämä rakennus Porvoon vanhassa kaupungissa näyttää vanhalta, mutta se on uusi. Valitsin sen juuri tämän takia, koska tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka nykyrakentamisellakin voidaan tehdä laadukasta ja kestävää rakennuskantaa. Ikkunat ovat puusepällä teetetyt ja ne on maalattu perinteisellä öljymaalilla. Myös rakennus on maalattu öljymaalilla. Maalaus on tehty muutama vuosi sitten (kävelin talon ohi, kun sitä maalattiin) ja maalipinta on vielä hieman kiiltävä, kuten pellavaölymaalille on ominaista aluksi. Vanhetessaan se liituuntuu eli himmenee. Uutena maalipinnasta ei lähde pigmenttiä käteen. Pellavaöljymaali on siis keitetystä pellavaöljystä ja pigmenteistä valmistettu perinteinen maali, johon on lisätty apuaineita esim. kuiviketta. Ulkomaaleissa ei käytetä tärpättiä ollenkaan, koska se huonontaa maalin sään kestävyyttä. Sisämaaleissa sen sijaan käytetään.

Tästä kuvasta näkee kuinka meljo uusi pellavaöljymaali on vielä vähän kiiltävä ennen himmentymistä.

Tämä kaunis rakennus on myös vanhasta kaupungista ja se saattaa olla jopa 1700-luvun puolelta. Kivijalka on todella korkea luonnonkivijalka ja se suojaa erinomaisesti talon puulaudoitusta ja hirsirunkoa. Kaikissa vanhoissa puurakennuksissa, jotka on rakennettu ennen 1930-lukua on pääsääntöisesti hirsirunko ja sen päällä laudoitus. Ne ovat siis hyvin kestäviä rakenteeltaan ja ovat siksikin säilyneet jo vuosisatoja.

Rakennuksessa on keittomaali ja pigmenttinä on käytetty perinteistä keltamultaa. Keltamullan käyttö alkoi yleistymään 1800-luvulla säätyläisten keskuudessa, kun talonpojat alkoivat käyttämään enemmän punamultamaalia. Säätyläiset halusivat erottautua rahvaasta ja maalasivat talonsa keltaisiksi. Keittomaali sopii siis vain raakalautaan (sileässä laudituksessa se ei pysy kovin hyvin) ja keittomaalin päälle. Sitä ei voi siis maalata muiden maalityyppien päälle. Se on vesiohenteinen maali, joka valmistetaan vedestä, ruisjauhoista, pigmentistä keittämällä (saa myös valmiina) ja siihen voidaan lisätä erilaisia apuaineita parantamaan maalin ominaisuuksia kuten pellavaöljyä, rautavihtrilliä, rautasulfaattia tai jopa suolaa. Myös homeenestoainetta käytetään. Keittomaali levitetään kertaallaan paksusti isolla harjassiveltimellä. Samana kesänä ei saa maalata useampaan kertaan.  keittomaalin tunnistaa siitä, että se ei muodosta kalvoa ja pigmenttiä lähtee pyyhkimällä sormen päähän. Maali on hengittävä ja pitkäikäisin maalityyppi, sen kestoikä voi olla jopa 50 vuotta. kesti riippuu myös pigmentistä, jota maalissa käytetään. Punamulta on kestävin pigmentti ja keltamulta toiseksi kestävin. Yleisesti ottaen  maavärit kestävät ulko-olosuhteita paremmin kuin teollisesti valmistetut pigmentit.

 Tässä lähikuvaa jo kuluneesta keittomaalipinnasta.

Tämä Solitanderin talo on ollut meidän kaupunkikierroksilla vanhassa kaupungissa esillä ja se edustaakin 1700-luvun vaurasta porvaristaloa. Talo on rakennettu vuonna 1792. Pystylaudoitus ja nurkkapilarit rakennettiin vasta vuonna 1802. Talossa näkyy kustavilainen eli uusklassismin vaikutus, joka otti vaikutteita antiikista ja etenkin antiikin temppeleistä. Varakas kauppias Johan Eriksson Solitander halusi käyttää mahdollsimman kallista pigmenttiä talossaan, joten väriksi tuli kromioksidivihreän ja sinkkivalkoisen sekoitus.

Maalina siis perinteinen öljymaali julkisivussa sekä ikkunoissa. Öljymaali siis on aluksi kiiltävä, mutta liituuntuu eli himmenee ajan kanssa. Sormeen saattaa irrota jonkin verran pigmenttiä. Se saattaa alkaa myös krakeloitumaan eli tekemään krotiilinnahkaa muistuttavaa pintaa. Tästä on helppo tunnistaa vanhan öljymaalipinan. Öljymaali on hengittävä maali, hengittävyys paranee ajan kanssa. Se maalataan muutamaan kertaan tiukasti sivellen, koska se kuuluu myös hapettumalla kuuluviin maaleihin eli liian paksu kerros aiheuttaa sen, että maali ei kuivu kunnolla ja se menee ryppyiseksi paksuista kohdista. Toinen hapettumalla kuivuva maalityyppi on alkydimaali.

Tämä kirkko on kaikille tuttu Porvoon vanha tuomiokirkko ja se on myös yksi Suomen tunnetuimmista rakennuksista. Nykyinen versio on 1400-luvulta ja edustaa keskiaikaista kirkkoarkkitehtuuria Suomessa. Maalina on käytetty kalkkimaalia, joka on hengittävä vesiohenteinen kivipintojen maalityyppi. Se valmistetaan vedestä ja kalsiumhydroksidista eli sammutetusta kalkista. Sopii hyvin kalkkisementtipinnoille ja maalataan pyörivin liikkein kalkkihakkurilla. Maalaus on aina tehtävä kerralla yhdelle pinnalle, muuten tulee työsaumat näkyviin. Ei voi lähteä kaffetauolle kesken työn. Maalin tunnistaa myös siitä, että se jättää myös pigmenttiä sormenpäähän, kun maalipintaa koskettaa.

Tämä talon myös kaikille tuttu näky vanhassa kaupungissa kirkon vieressä. Se on Porvoon Runoilijakoti, jonka on rakennuttanut ja suunnitellut itselleen 1700-luvulla tanskalainen linnoitusarkkitehti Gotthard Flensborg. Flensborgin johdolla rakennettiin Porvoon vanhaan kaupunkiin kivirakennukset, jotka hän suunnitteli. Raatihuone, kauppias Holmin talo ja äsken mainittu Solitanderin talokin olivat hänen käsialaansa sekä lukuisat muut silloisen keskustan talot.

Talo on maalattu kalkkimaalilla ja sen erottaa oikein hyvinpyörivistä kalkkihakkurin jäljistä. Myös pigmenttiä irtoaa. Väri on erikoinen melko voimakkaan punainen, kun yleisesti kivitaloja maalattiin vaaleankeltaisiksi.

Tämä talo on myös vanhassa kaupungissa (kuuluu Flensborgin suunnittelemiin rakennuksiin) ja se on juuri äskettäin maalattu. Keltaisesta kivipinnasta ei ollut aivan helppo selvittää maalityyppiä, koska siinä ei näkynyt pyörivää kalkkihakkurin jälkeä. Syy voi olla ylipäänsä keltaisessa pigmentissä, joka peittää maalausjäljen hyvin. Kävin kokeilemassa maalipintaa sormella ja sitä irtosi sormenpäähän. Harmaissa nurkkalaudoituksissa sivelimen jäljet näkyivät hyvin. Vanhassa kaupungissa ei saa käyttää muuta maalia arvokivirakennuksissa Museoviraston ohjeiden mukaan, joten tässä voi jo siitä syystä päätellä maalilaadun. Mutta aina se ei ole niin selkeää.

Nämä viimeiset kuvat otin vähän rapistuneista maalipinnoista. Toivottavasti nämä kaksi rakennusta saisivat kesällä uuden maalipinnan yllensä. Alla näkyy selvästi perinteinen öljymaali, joka on krakeloitunut sille tyypilliseen tapaan. Päälle on maalattu ilmeisesti alkydiöljymaali, joka lähtee yleensä enemmän liuskoina öljymaaliin verrattuna. Alkydimaalit kehiteltiin 1930-luvulla ja ne eivät ole aivan perinteisiä, koska niihin on lisätty muovia eli alkydihartsia. Tämä on alkydimaalin sideaine. Ne eivät siis ole hengittäviä maaleja, vaan pitävä kosteuden sisällä. Jos rakenteisiin pääsee jostain syystä kosteutta, se yrittää päästä pois ja lähtee puskemaan maalia puupinnalta pois. Täsä maali lähtee liuskoina. Maali ei ole kuitenkaan taipuisaa, kuten lateksi eli dispersiomaali on, vaan se katkeaa taivutettaessa. En lähtenyt sattuneista syistä polttelemaan aamutuimaan maalilastuja, vaikka poltetun maalilastun hajusta pystyykin päättelemään jo paljon.

Toivottavasti näistä kuvista ja teksteistä oli teille vähän apua ja selvennystä maalityypin tutkimiseen. Nyt kohteena oli enemmän perinteisillä maaleilla maalattuja rakennuksia, mutta ohjeet löytyi Moodlesta myös nykyaikaisemman dispersiomaalin tunnistukseen, joka on se kaikista käytetyin maalityyppi Suomessa. Keski-Euroopassa ja Etelä-Euroopassa edelleen käytetyin maalityyppi kivirakennuksissa on perinteinen kalkkimaali. Sitä käytetään myös sisäseinissä. puurakentaminen on enemmän yleistä Pohjoismaissa. Hyvää pääsiäistä kaikille! Käykää kävelyllä ja tutkikaa maalipintoja! :)